Huomisen Minna Canthin pävän kunniaksi tekstini Canthin pienoisromaanista Köyhää kansaa (1886).
Kirjoitin alla olevan tekstin vuonna 2018 ja se on edelleen valitettavan ajankohtainen, kuten Canthin pienoisromaanikin.
*
Köyhä on nykyisin kirosana. Sen vuoksi uhallakin kirjoitan köyhä köyhä köyhä köyhä köyhä köyhä. Rikkaan mukaan köyhyys on omaa syytä ja merkki siitä, että ihminen on sillä tapaa surkea ja kyvytön, että ei ole pystynyt itseään köyhyydestä pois nostamaan. Sinä rikas, jospa luottokorttiesi valkoisessa kohinassa tarttuisit Minna Canthin Köyhään kansaan. Ei se köyhä sieltä kirjan sivuilta pääse sinun elämääsi tuhoamaan.
Minna Canthin pienoisromaani Köyhää kansaa julkaistiin vuonna 1886. Se on naturalistisuudessaan järkyttävä ja koskettava kertomus Holpaisen perheestä, jolla ei ole mitään ja jolta loputkin viedään, kuten sänky vuokranmaksuksi.
Isä-Holpainen on työtön. Äiti Mari valvoo yöt Anni-vauvan vieressä, joka on kovasti kipeänä. Lisäksi perheeseen kuuluu silmävikainen ja muutoinkin sairaalloinen Hellu-tyttö, joka tekee parhaansa äitiä auttaakseen sekä pojat Petu ja Ville. Ruoasta on jatkuvasti pulaa ja syömäpuuhiin päästään yleensä vasta silloin, kun Hellu palaa takaisin kotiin päivittäiseltä ruoankerjäyskierrokseltaan. "Saalis" on kuitenkin aina liian pieni riittääkseen koko perheen tarpeiksi ja Mari säännöstelee omaa syömistään, jotta muut perheenjäsenet saisivat enemmän vatsantäytettä.
Canth luo Marista kuvan kaikkensa perheensä eteen antavana äitinä, jonka tarpeet tulevat aina viimeisinä. Näin hän esittää kysymyksen: näinkö kuuluu olla? Onko oikein, että Mari uhraa itsensä päivä ja yö toisensa jälkeen? Marin tapa asettaa muu perhe ykkösprioriteeksi on niin tinkimättömästi kuvattu, että tekee mieli huutaa kiukusta. Auttakaa nyt hyvät ihmiset Maria! Nyt on yhdellä naisella niin suuri tinki, ettei siitä voi täysissä järjen ja sielun voimissa selvitä. Onneksi naapurin parempiosaiselta Tiina Katrilta liikenee apetta välillä Holpaisillekin.
Ja huonostihan Marin käy. Canth kuvaa riipaisevasti Anni-vauvan viimeisiä henkäyksiä ja Marin suistumista surun ja köyhyyden aiheuttamaan hulluuteen. Köyhässä kansassa ei ole valon pilkahduksia. On vain kurjuutta ja suurempaa kurjuutta. Uskonnosta Mari on etsinyt lohtua, mutta sekään ei enää auta Marin ajautuessa yhä vahvemmin houreiden maailmaan.
Niin se oli, Jumala ei köyhästä välittänyt, vaan oli heidät hylännyt ja jättänyt pahjojen henkien valtaan ...
Köyhän osa on parhaimmillaan tehdä työtä naurettavan pientä korvausta vastaan. Tämä 1800-luvun lopun "esitaylorismi" vie köyhältä terveyden. Joko annat ruumiisi riittämätöntä palkkaa vastaan tai olet ilman niitäkin pennejä. Lopo tiivistää tilanteen nasevasti:
Eikä ne herrat välitä siitä, vaikka joku henkensäkin heittää; tietävät, että jäähän niitä orjia vielä heidän varalleen, koska köyhää kansaa on maassa paljon.
Erityisen riipaisevasti Köyhässä kansassa tulee esiin Marin huoli lastensa tulevaisuudesta. Onko sitä olemassa edes mahdollisuutena? Hän pelkää poikiensa joutuvan vankilaan, sillä ovathan nämä jo varastaneet naapurista leipää nälkäänsä. Entä sitten "vaivainen ja kivualias" Hellu? Hänen tulevaisuutensa Mari epäilee olevan köyhäintalossa "ihmisten tyrkittävänä ja hosuttavana." Anni-vauvan Mari uskoo varttuvan kauniiksi nuoreksi naiseksi, mutta mitä hyötyä siitäkään on. Oikeastaan päin vastoin, sillä kauniita köyhiä tyttöjä miehet viettelevät ja käyttävät hyväksi, ja sen jälkeen pitävät kuin "luutturättiä."
Köyhyys on ikävä häiriö rikkaiden maisemassa. Se on synkkyyttä synkkyyden päälle. Puutetetta puutteen vieressä. Ja mitä tulee toivoon tekee sekin Canthin romaanissa kuolemaa yhä kiihtyvään tahtiin.
Kun Mari Annin kuoleman jälkeen sekoaa hänet toimitetaan köyhäinhoitolaitokseen ja työnnetään siellä pimeään koppiin. Holpaisesta tulee yksinhuoltaja, joka yrittää parhaansa mukaan pitää perhettään hengissä. Toisinaan hän kuulee köyhäinhoitolaitoksesta sydäntä särkevää huutoa, eikä hänellä ole epäilystä siitä kenen huudosta on kyse.
Köyhää kansaa on pamfletinomainen puheenvuoro köyhien elämästä. Tässä pienoisromaanissa Canthin yhteiskuntakritiikki on suoraa ja terävää. Onhan selvää, että asiat voisivat toisinkin olla, mutta ne, jotka pystyisivät köyhien tilannetta parantamaan, eivät tunne halua niin tehdä. Kuulostaako tutulta?
Canthin teos omaa runsaasti kytkentöjä nykyaikaan, vaikka toki reilut sata vuotta sitten köyhyys oli ilmiasultaan osin erilaista. Sen pohjalla oleva puute ja toivottomuus sekä niiden aiheuttama epävarmuus on kuitenkin samaa ilmiötä kuin mitä tämänkin päivän köyhyys.
Köyhässä kansassa lääkäri ja pappi keskustelevat köyhien tilanteesta. Lääkärin mukaan köyhien ja rikkaiden välistä rajaa tulisi murtaa takaamalla, että kaikilla on työtä ja ruokaa. Nykyajan vastaus: aktiivimalli ja leipäjonot. Lisäksi lääkäri nostaa esille terveydenhoidon merkityksen. Nykyajan vastaus: sote, josta ei ota itse pirukaan selvää ja tuskin edes sen laatijat. "Huonojen ja parantumattomasti sairaiden" tilanteen lääkäri ratkaisisi ottamalla heidät "nopealla tavalla tuskattomasti hengiltä." Tätä vaihtoehtoa hallitus ei vielä ole tuonut esiin, mutta lienee pelkkä ajankysymys, milloin tämäkin asia sanotaan ääneen.
Köyhän kansan papissa lääkärin ehdotus herättää kammoksuntaa, mutta lääkäri kuittaa toteamalla, että tapetaanhan ihmisiä sodassakin. Suorastaan yllytetään siihen. Kaiken kaikkiaan lääkärin ja papin välisessä keskustelussa nousee esiin mielenkiintoisia moraalisia kysymyksiä, joihin vastauksia on tänä päivänä yhtä vähän kuin Canthin romaanin ilmestymisen aikoihin.
Köyhää kansaa on - valitettavasti - edelleen ajankohtainen teos. Näkyvissä ei myöskään ole merkkejä, jotka siltä sen ajankohtaisuuden olisivat viemässä. Canthin pienoisromaani ei ole pelkästään kirjoitusajankohtansa yhteiskunnallinen kuva, vaan peili josta lukijaa katsoo takaisin nykyajan köyhien elämäntilanteen hallituspolitiikan siunaama yhä syvempi kurjistuminen.