Bara bada bastu alkaa varmaan olla tuttu jo lähes kaikille mutta kuinka moni tiesi, että #Kaj -ryhmän A eli Axel Åhman on myös kirjailija?

Åhmanin esikoisromaanin Eldsjäl keskiössä on pienen kylän yli satavuotias perinteikäs nuorisoseurantalo. Seuran puheenjohtaja Daniel on jo yli vuosikymmenen ajan uhrannut lähes kaiken vapaa-aikansa pitääkseen talon kunnossa ja ennen kaikkea saadakseen jokavuotisen revyyn toteutettua. Tänä vuonna tuntuu kuitenkin että vastoinkäymiset seuraavat toisiaan ja koko esitys on vaarassa.

Kirja on rakkaudenosoitus haja-asutusalueille ja niiden väsymättömille tarmonpesille, tulisieluille jotka vuodesta toiseen pistävät itsensä likoon seuratoiminnan ja kotiseudun puolesta.

Ei voi kuin ihastella minkälainen multitalentti Åhman on: huumorin ja musiikin lisäksi hänellä on myös kirjoittamisen lahja.

Silmäilin kirjaston scifi-hyllyä ja tämä huuteli sieltä minulle. Seuraavaksi mennään sitten Blade Runnerin jalanjäljillä

"Nälkäpeli on yksi ”romantasian” eli romanttisen fantasiakirjallisuuden suosioon nostattaneista kirjasarjoista.

Fantasiaa ja romantiikkaa on sekoitettu aina kirjallisuudessa, mutta romantasiasta on tullut maailmalla iso ilmiö etenkin vuoden 2023 aikana. Romantasiasta ovat innostuneet erityisesti nuoret aikuiset. Ilmiö on levinnyt etenkin sosiaalisessa mediassa ja kirjojen ympärille on kasvanut innokas fanikunta.

– Kun ensimmäinen Nälkäpeli-kirja ilmestyi vuonna 2008, romantasia-termiä ei ollut vielä olemassakaan. Nälkäpelit ovat dystopiaromaanien bestseller-kirjoja, mutta yhtälailla ne voidaan liittää myös romantasia-genreen, WSOY:n Liisa Aalto sanoo."

AAARRRGGHHHH!!!!
Ei näin. Ei jumankauta näin! Tätä tää on, kun kirja halutaan nähdä ennen kaikkea myyntilukuina eikä minään muuna. Sen väitetään olevan sitä mikä myy, vaikkei se sitä olekaan.
Ja tämä jos mikä on niin lyhyen tähtäimen markkinointia, ettei mitään rajaa.

Mua suututtaa tämä aivan erityisesti seuraavista syistä:
1. Kirjoitan itse romantasiaa – siis nimenomaan fantasiaa, jossa romanttisella juonella on hyvin keskeinen osuus.
2. Olen kirjoittanut tietokirjan näistä spekulatiivisen fiktion peruslajeista (Mitä kummaa – opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon). Teos on yli 10 vuotta vanha eikä silloin romantasia ollut mikään juttu (romanttinen fantasia toki oli olemassa ja on yhä), mutta siellä selvitetään mm. se, mitä eroa on scifillä ja fantasialla.
3. Tällainen aliarvioi lukijoita ja syö lukijuudelta maata jalkojen alla.
4. Tää on osoitus siitä, ettei kustantamoissa olla aina kärryillä siitä mitä sieltä myydään ja se on perseestä etenkin kirjailijoita kohtaan.
5. Tää nyt vaan on ahnetta paskaa.

Aaarrgghh!! Kiihtyi hän siitä ja meni tunteisiin tämä nyt kyllä sitten perkele.

Kiitos ja anteeksi.

#kirjamastodon #spefi #romantasia #kirjallisuus #lukeminen
https://yle.fi/a/74-20149383

#Luennyt Suzanne Collins: Nälkäpeli: Elonkorjuun sarastus. #kirjamastodon #lukeminen #kirjat Viides Nälkäpeli-kirja, tällä kertaa sijoittuu Balladi laululinnuista ja käärmeistä -kirjan ja varsinaisen trilogian väliseen aikaan. Takakansitekstin mukaan on kyseessä Haymitchin tarina. Odotan vetävää tarinaa, kuten muutkin Nälkäpelit ovat olleet.

Luen joka ilta sängyssä, pimeässä, ennen nukkumaanmenoa. Kindlellä luvussa oleva kirja, Brandon Sandersonin Mistborn-trilogian ensimmäinen osa, The Final Empire, on saamassa saman kohtalon, kuin Leigh Bardugon korppi-duologia sai:

1) saan luettua ehkä 5-10 sivua ennen kuin lamppu sammuu
2) seuraavana päivänä en muista viimeisimmistä sivuista mitään ja ne pitää lukea uudestaan
3) edistyminen on siis sairaaaaan hidasta

Hyvänä pointtina kirjaa ja sen maailmaa tulee makusteltua ainakin usein :D

Muistipoliisi tarttui käteeni ihan sattumalta. Jostain syystä kannen kuva sekä takakannen hyvin lyhyt kuvaus veti minua puoleensa.

Hyvä niin, sillä Yoko Ogawan Muistipoliisi osoittautui yllättävällä tavalla mielenkiintoiseksi kirjaksi. Ei välttämättä kaikkia varten, mutta minä tykkäsin.

Dystooppista meininkiä maailmassa, jossa ihmisten muistot eivät ole pysyviä ja muistipoliisi pitää huolen, että unohdetut asiat pysyvät unohdettuina.

Tarkempi arvostelu blogissa: https://saaste.net/blogi/2025/muistipoliisi/

#lukuvuoksi2025 kirjat 13, 14 ja 15, kaikki äänimuodossa pitkän matkan ajossa.

13. Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita (suom. Pauliina Vanhatalo)
14. Rebecca Solnit: Eksymisen kenttäopas (suom. Pauliina Vanhatalo)
15. Anna Jansson: Amorin kiehkurat (suom. Vappu Vähälummukka)

Olen tiennyt Rebecca Solnitin tuotannon, tietysti, mutta en ollut lukenut häneltä mitään. Viime viikolla yksi aihetta sivunnut somekeskustelu, johon en edes osallistunut, ajoi minut esseiden pariin ja ahmaisin samantien kaksi kirjailija Pauliina Vanhatalon suomentamaa kokoelmaa. Onneksi, koska lukiessa heräsi paljon ajatuksia. Osa niistä on niin yksityisiä, että en jaa, mutta yhden ison huomion voin kertoa. Solnit käy Eksymisen kenttäoppaassa mm. läpi sukunsa matkaa nykyisen Venäjän alueelta Yhdysvaltoihin. Hän kertoo tarinoita, joita on salattu, joista on vaiettu ja jopa valehdeltu. Hän paljastaa täyttämiään aukkoja. Hän on liikkeessä ja liikkeellä, maisemassa ja etenkin autiomaassa. En saa koko kaleidoskooppinäkymää mahtumaan tähän millään, mutta vertaan sitä väkisin omaan positiooni maailmassa. Minun sukuni on pysynyt, maantieteellisesti, tarinallisesti, kielellisesti. Kukaan ei ole hukkunut, tarinat ovat ehjiä. Jopa geenien mukaan on pysytty tutuissa ympyröissä. Jokin tässä pysymisen ja lähtemisen vertailussa minua innostaa. Koska ajattelen, että vaikka ei maantieteellisesti tai kulttuurisesti pääsisi kovin kauas, ei ajalta pääse karkuun, siinä on pakko matkustaa ainakin jossain määrin.

Lopuksi haluan muistuttaa, että kokoelmissa on paljon paljon muutakin.

Ja sitten Amorin kiehkurat, paremmin dekkaristina tunnetun Janssonin romanttinen hömppä (?). Äsken huomasin, että kirjailija on antanut päähenkilölle oman nimensä. Hauskaa. Ollaan Visbyssä ja kampaamossa, ja koetetaan saada romanttisia kohtaamisia aikaiseksi. Parhaimmillaan kirja on, kun se ei yritä olla romanttinen hömppä. Mitään genrerajoja kirja ei kunnioita ja se vilisee toinen toistaan mainiompia henkilöitä. Kyllä tämä lukea kannattaa.

Seuraavaksi jotain painettua!

Kirjavinkki

Anu Holopainen: Ihon alaiset
(Karisto, 2015)

Ensimmäinen #kirjakuiskaajahaaste -kirja tuli luettua jo tammikuussa. Kiitos tästä suosituksesta kuuluu instasta löytyvälle tiiawithbooks-tilille.

Ja voi vitsi, mikä lukukokemus tää olikaan! Nuorten aikuisten dystopiaan tää vissiin on luokiteltu, mutta osa kirjasta lähentelee jo kehokauhun piirteitä.

Pidin tosi paljon siitä, miten kirja käsitteli kauneustoimenpiteiden eettisyyttä. Tässä oli tosi tuore näkökulma aiheeseen, vaikka kirjan julkaisusta on jo aikaa.

Pidin siitä, että kirjassa oli yhdistelty erilaisia tekstejä. Oli myös kiinnostavaa, miten osa hahmoista saatiin niin eläviksi pelkän blogin tai keskustelukommentoinnin kautta. Hahmot olivat kiinnostavia ja niihin ehti kiintyä lyhyen tarinan aikana.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kammottavan upea lukukokemus, joka herätteli ajatuksia!

Haasteet, joihin tämän sijoitin:

#katsekansiin25
Kasvot - Kansitaiteilijan nimeä en äkkiseltään kirjasta löytänyt.

#pahamieliparasmieli2
Vapaa valinta

#helmetlukuhaaste2025
42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja

#satakirjastojenlukuhaaste2025
16. Tekstissä on aukko

#pohjoinenlukuhaaste2025
Kirjaan liittyy pelko tai fobia

#kotimaankirjakierros
Uusimaa

#swiftiebookwormchallenge
Betty - Book with multiple narrators or perspectives

Maria Carole: Öidenvartijan kirja

Viikko on mulle pitkä aika olla kirjoittamatta kirjoista. Oon kyllä lukenut mutta vain kirjoja, jotka oon saanut pyytämättä ja yllättäen suoraan kustantamolta arvostelukappaleina eli siis nykyterminologian mukaan mainoksina. Koska en halua postata mainosta, jätän kokonaan postaamatta. Tilanteen pölhöyttä ihmetellessäni oon myös (taas kerran) pohtinut kirjan elinkaarta ja manannut sitä, että kirjasome innostuu kyllä kovaa mutta harmillisen harvoista kirjoista. Moni kiinnostava uutuus menee kokonaan ohi, ja Öidenvartijan kirjastakin kuulin vasta algoritmisomesta poistuttuani, kirjan kirjoittajan postausten kautta. Onneksi kuulin, mutta mieluusti olisin kuullut aiemminkin, koska yli 500-sivuiset fantasiajöötit, jotka eivät aloita sarjaa, on vähän niinku mun lempijuttu kirjallisuudessa.

Öidenvartijan kirjassa on synkkyyttä, mutta kiinnitin heti kirjan alkuvaiheilla huomiota lukemisen helppouteen. Hurjasta sivumäärästä huolimatta ei yhtään kammottanut “sitoutua” näin isoon kokonaisuuteen, ja tarinan seuraaminen on helppoa ja lempeää. Kerronassa on omanlaisensa hötkyilemätön rytmi, ja usein sanatasolla kerrotaan eri paikkojen ja ihmisryhmien historiaa enemmän siitä, mitä oikeasti tapahtuu: säästä, keskusteluista, askareista ja matkustamisesta. Ja siis etenkin matkustamisesta, tai sitten mä vain syystä tai toisesta kiinnitin huomiota siihen, että hahmojen usein kuvailtiin siirtyvän paikasta toiseen ja kuljeksivan milloin milläkin metsäpolulla. Yleensä en pidä fantasiassa liiallisesta arkisuudesa, siis tyyliin jatkuvasta teenkeitosta tai ruuanlaitosta, mutta tässä hitaampi tunnelmointi helpotti maailmaan uppoutumista. Öidenvartijan kirjan maailma onkin mahdottoman kiinnostava, ja pidin kamalasti esimerkiksi vuoroa vaihtavista jumalista, erinäisistä fantasiaelukoista ja -olennoista ja siitä, miten taidokkaasti maailman historiasta kertovat osuudet on ripoteltu tarinan varrelle; missään vaiheessa ei ollut infodumppauksen uhriksi jäänyt olo. Ironista kyllä ainoastaan itse öidenvartijan kirja ja se, miksi niin monet hahmot tavoittelivat sitä, jäi mulle vähän hämäräksi. Muuten pidin maailmasta todella paljon, ja paikoin olin lukevinani siitä jännää roolipelimäisyyttä. Vaikka hahmot ovat kiinteä osa tarinaa, tuntuu maailma siis elävältä myös ja etenkin ilman heitä, ja juonen isoista panoksista huolimatta voisin kuvitella maailman jatkavan omaa olemistaan hahmojen kohtaloihin katsomatta, eli jokainen päähenkilö on lopulta vain jossain maailmassa asuva joku tyyppi. Toisaalta voi olla, että oon taas vaihteeksi niin roolipelipäissäni, että kuvittelen mitä sattuu. Tykkäsin joka tapauksessa!

Juonesta ei musta ennen lukemista tarvitse tietää paljoakaan, se avautuu kyllä. Ensimmäiset sata sivua olin aika pihalla, mutta lopulta eri aikatasot ja lukuisat hahmot liittyivät toisiin kivasti. Suositus kaikille perinteisen mutta omaleimaisen fantasian ystäville!

Kirjailijaliiton puheenjohtajan kommentti kulttuurileikkauksiin. Lukekaa ja jakakaa!

#Kirjallisuus #Kulttuuri #Taide #Lukeminen

https://kirjailijaliitto.fi/blog/ajankohtaista/pystytetaan-fasadeja-mutta-rappeutetaan-talon-perustaa/

#luettua
Laura Manninen: Levottomat pilvet

Luontotoimittaja Tuulian puoliso jättää hänet. Kun Tuulia tuskailee eron kanssa, hänen puhelimensa ja muut digitaaliset laitteet alkavat käyttäytyä oudosti. Samaan aikaan toisaalla somemarkkinoinnin ja algoritmien ammattilainen Aarni kuulee äitinsä kuolleen. Samalla luonto alkaa tunkeutua hänen elämäänsä: perhoset tulevat iholle ja naakkapari asettuu olohuoneeseen asumaan.

Levottomat pilvet on sympaattinen ja lämminhenkinen tarina menetyksestä ja selviämisestä, mutta se on samalla myös hauska. Erityisesti Tuulian laitteiden sekoilu huvitti, ja analoginen autokorjaamo oli mainio paikka. Koomista outoutta olisi minusta voinut viedä vähän pidemmällekin, mutta hyvin se toimi nytkin.

Kirja oli kevyt ja nopea lukea, mutta onnistui silti käsittelemään teemojaan enemmän kuin pintaraapaisun verran. En tätä varsinaisesti ero- tai surukirjaksi sanoisi, mutta lohdullinen ja lempeä tämä oli.

Junnu vei varuskuntaan mukanaan kirjan. Hän oli nähnyt jonkun videon Blindsight-kirjasta ja häntä kiinnosti lukea se. Sotkun kirjasto sotakirjoineen ei ole kuulemma vielä houkuttanut. #lukeminen #scifi #omastaHyllystä

Tunnustan itsekin joskus vähätellelleni romanttisen kirjallisuuden lukemista. Miksi ihmeessä? On totta että seassa on paljon myös vähemmän laadukasta kirjaa, mutta hei niin on muissakin genreissä. En voi millään väittää että esimerkiksi kaikki lukemani dekkarit tai elämäkerrat olisivat olleet kovin syvällisiä. Silti niissä ei ole samanlaista hömppäleimaa.

#kirjat #lukeminen #Yle #romantiikka

Romanttinen kirjallisuus on suosittua ja se myy kuin häkä – miksi sitä silti luetaan häpeillen? | Kulttuuri | Yle https://yle.fi/a/74-20148137

#luettua
Inkeri Markkula: Maa joka ei koskaan sula

Kirjan julkaisun aikaan (2021) minulle jäi lukemistani arvioista mielikuva, että kirjan pääteemana on äitiys. (Takakannessakin mainitaan ensimmäisenä raskaana oleva nainen.) Se ei ole minulle houkutteleva teema, joten kirja jäi silloin lukematta. Nyt päätin antaa sille mahdollisuuden, kun joku sitä täällä #kirjamastodon :ssa kehui. Kyllä kannatti eikä äitiysteema ollut niin iso kuin oletin, vaikka kirjassa sekä biologista että adoptioäitiyttä käsitelläänkin. Tärkeämmiksi teemoiksi ainakin minun lukemisessani kuitenkin nousevat pohjoisen luonto ja alkuperäiskansojen asema.

Unni on lapsena muuttanut äitinsä kanssa Etelä-Suomeen ja saamelainen isä on jäänyt pohjoiseen, jonne Unnikin koko ajan kaipaa. Aikuisena Unnista on tullut jäätikkötutkija. Tutkimusmatkallaan Kanadassa hän tapaa inuittitaustaisen Jonin, joka on lapsena adoptoitu tanskalaisperheeseen. Seuraavana vuonna Unni palaa Baffininsaarelle, mutta ei löydä Jonia enää.

Kirja on siis yhtäältä rakkaustarina mutta toisaalta myös tarina juurien merkityksestä. Samalla se kertoo rasismista, alkuperäiskansojen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja sulavista jäätiköistä. Isoja ja raskaita aiheita, mutta kerrottu sillä tavoin taitavasti ja kauniisti, ettei tarinasta jää toivoton olo. Erityisesti pidin jäätiköiden ja arktisen luonnon kuvauksesta.

Suosittele mulle äänikirjaa tai -sarjaa!

Haussa cosy crime -tyylistä helppoa hömppää, jota kuunnella tiskatessa jne. Oon kuunnellut mm. Thursday Murder Clubit ja Dales Detectives -sarjan. Muu kevyt rikoskirja(sarja) käy myös, ei mitään liian pelottavaa.

Jos alkuperäiskieleli on suomi/ruotsi/englanti, kuuntelen mieluiten kääntämättömänä, muista kielistä suomennetut/englanninnetut käy myös.

Käytössä on Storytel, eli muiden palveluiden "vain meillä"-jutut ei onnistu.

Tietääkö joku, miksi Matt Haigin Mahdoton elämä tuntuu viivästyvän? E-kirja on kuulemma peruttu eikä Adlibriksellä tai kustantajan sivuilla ole voinut tehdä ennakkotilausta. Kirjastoistakaan ei löydy. Julkaisupäivä oli 13.3. Äänikirja kuitenkin löytyy.

Aika pitkään olen tämän suomennoksen julkaisua odotellut